Hyvin vaihtelevalla tahdilla kirjoittelevan viisitoistavuotiaan helsinkiläisen tytön elämää, valokuvia, kirjoituksia ja joskus jopa runoja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Maaliskuu

Heipähei
ja anteeksi se, että olin jo laittanut 'kirjoittavani pian uudestaan' ja siitä on kulunut jo... kauan... yli viikko kuitenkin (laskupää jäi lomalle).
Kerron nyt mitä oon tehny viime aikoina ja pyydän kovasti anteeksi.

Hiihtolomasta iso osa ajasta meni löhöilyyn ja dvdn kattomiseen. Kotoa ei tullut pahemmin liikuttua, tosin tiistaina ja keskiviikkona (ja sen välisen yön) olin yhden uuden ihanan kaverin luona, pidettiin sherlockmaratoni, pelattiin Scotland Yardia (joka on muuten mahtava lautapeli) ja juteltiin ja sellasta, oli ihan mahtavaa. Näiden samojen ihanien ihmisten kanssa vietin kanssa koko sunnuntain, tavattiin ysin aikoihin Pasilan asemalla ja mahtavan pitkän päivän aikana ehittiin mm. ostaa kirpparilta punaisia laukkuja, käydä syömässä, käydä kahvilassa, törmätä Ateneumissa yllättyneen näköiseen bilsan- ja mantsanopeen, puhua, puhua ja puhua sherlockista (ja siinä välissä muustakin), nähdä yksi maailman ihanimmista leffoista johon palaan ihan kohta, roikkua kirjakaupassa ja pitää muuten vaan hauskaa. Raahasin kans järkkäriäni mukana mutten kuitenkaan jaksanu kuvata paljon yhtään.
Toi löytyy Kampin kauppakeskuksesta.
Anteeksi. Sherlockjuttu. Siinä lukee I O U.

En nyt jaksa tylsistyttää teitä kertomalla kovin paljon tästä kuluvasta viikosta. Oon ollu koulussa, ihan perusviikko. Tosin ainoa luokkalaiseni, joka ymmärtää & kestää minua on ollut melkein koko viikon Pariisissa joten mulla on ollut vähän vaikeaa. Ihmiset kun ei jaksa mun sherlockhöpinöitä.
Loin muuten tumblrin, eli jos joku lukijoistani siellä sattuu olemaan niin minut löytää nimellä strawberryjamfieldsforever (älkää kysykö. liittyy vähän sherlockiin) ((:

Nyt siihen asiaan josta mä oikeesti halusin puhua. Taas yksi fandom on saanut musta jäsenen.
Menin sunnuntaina kattomaan Tinker tailor soldier spy (suomeks Pappi lukkari talonpoika vakooja) -leffan ja rakastuin siihen. Kannattaa mennä kattomaan. Upea, upea elokuva.
Rakastan siinä kaikkea. Siinä on ihanan hidas tunnelma, joka kuitenkin vie täysin mukanaan. Hahmot ovat uskottavia ja näyttelijätyö on taivaallista. Musiikkikin on loistavaa. Ja kuvaus ja lavastus ja puvustus ja kaikki. Leffan ikäraja on kyllä 16, mutta olin hirvee pahis ja menin kattomaan sen. Onneksi menin.
Tässä pari kuvaa:
Elokuvan pääosassa on siis Gary Oldman. Ihana näyttelijä, joka teki upean, upean suorituksen tässä leffassa.
Tässä kuvassa näkyy Oldmanin lisäksi yksi eniten palvomistani näyttelijöistä, Benedict Cumberbatch ♥ Myös Bennyn roolityö oli uskomaton. Jos en rakastaisi häntä jo Sherlockin takia olisin nyt yksi hänen faneistaan ihan vaan tämän leffan takia. Bennyllä on maailman ihanimmat poskipäät. Ja se on muutenkin unelma.
Oisin voinu laittaa paljon muitakin kuvia mutta tässä on nyt noi. Sanon vaan että kannattaa kattoa ja että jenkit on tyhmiä kun tää ei voittanut yhtään oscaria. Ens vuonna sitten Hobitti putsaa pöydän.
Tossa sitten vielä vähän soundtrackia jos jotain kiinnostaa semmonen. Ite rakastan.

Anteeks vielä postaustauosta.
Ja muista että Tinker tailor soldier spy on ihana ja Benny on ihana ♥

torstai 9. helmikuuta 2012

C'mon!

Huomentapäivääiltaa.
Oon nyt yksin kotona, perhe lähti pikkusiskon luokan juhliin. Olisin itekin menny, mutta tänään mulla on ollut koulussa ihan hirvee olo: joka paikkaan sattuu, yskittää, yskiminen sattuu kurkkuun, verenmaku suussa... ehkette te halua lukea sitä kaikkea. Toisin sanoen, oon kipeänä.

Tänään koulussa oli muuten ihan kiva päivä. Oli Luokat lavalla -tapahtuma, jossa jokaiselta luokalta joku/jotkut esittää jonkun kappaleen ja kaikki nauraa niille. Välissä pari opea juontaa tekonuorekkaasti.
Oikeesti se on kivaa mut oon just nyt vähän skeptisellä tuulella, joten...
Vähäsen kuvia sieltä. Oon liian kiltti ihminen laittamaan toisten kuvia tänne, jos en oo pyytäny lupaa, joten mitään hienoja kuvia ei tuu. Päivän aikana tuli otettua 49 kuvaa, osa kyllä kavereiden ottamia, joten itekin esiinnyn niissä aina välillä (:
Siinä olen minä ah-kuinka-kauniina. Koulun kirjasto & villapaita ♥
Järkkärillä on kiva leikkiä - siinä on lava. Ja jotkut laulamassa.
Meiän koulu... tekniikka vähän innostui savukoneen kanssa.
Mut jotenkin kiva kuva.
Se siitä Luokat lavalla -tapahtumasta.
Muuten koulussa oli normaalisti vaan äikkää ja taloustietoa, äikässä käytiin dekkaria kirjallisuudenlajina ja ajattelin Sherlockia. Paljon Sherlockia. Taloustiedossa... jos muistaisin, siellä on niin tylsää, etten kunnolla kuuntele... ai niin! Kansantaloutta. Älä kysy. Ite vietin koko tunnin kirjottamalla kaverini kanssa viestejä paperille väärinpäin ja vasemmalla kädellä. Kertoo jotakin aineen tylsyydestä...
On se oikeesti ihan kiinnostavaa, ja kyl mulle jää siitä päähän jotakin, mutta se on semmonen aine jonne tarvii tueksi pari ihanaa kaveria joiden kanssa voi sählätä. En pystyis kunnolla keskittyy muuten.

Kotona oon nyt lueskellut englanniksi Sherlock Holmesii, kuunnellut musiikkia ja kirjoitellut tätä.
Mitä jos tekisin jonkun kivan postauksen seuraavaks, en vaan tällaista sähläystä?
Se Holmes- postaus, jota Lakritsipötkö ehdotti, rupes kiinnostamaan mua (: Elikkäs saatan tehä semmoisen. Lisää postausideoita? Muutkin lakritsipötkön ideat oli kyllä hyviä, saatan toteuttaa.

Ja ainiin, kaikki lukemaan Kirjavuotta! (<--linkki) Siellä on taas uusia arvosteluja.

Ja tässä yks ihana biisi, jota on tullut kuunneltua aikas paljon:

Hei osaako joku ihana neuvoa, miten saa laitettuu youtubesta noita biisejä niinkuin ilman videoo? Että siinä ois vaan semmoinen palkki... (enosaaselittää, anteeks)

Moikkamoi ja piristäkää mun surkeutta kommentoimalla, jookos? ♥

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

I believe in Sherlock!

Tervehdys
Taas on kulunut lähes viikko viime postauksesta. Tällä kertaa laitan kuviakin! Ainakin toivottavasti! Se oli pakollinen toinen huutomerkki! Ja se oli kolmas ja seuraava neljäs!
Jos saisin selvää edes itse omista ajatuksistani niin olisi kovin, kovin kiva.
Niinsiis lähetään taas kertomaan elämästä.
Ja ai niin, tuo otsikko on sitten propagandaa. Anteeksi. Kaikille jotka eivät ole sherlockhulluja. Eli luultavasti kaikille.

Lauantai
Niin kuin jo sanoinkin viime postauksessa, lauantaina olin isällä ja joulunäytelmäbileissä. Siellä oli hauskaa ja ne onnistuttiin pitämään 'mehubileinä' - vaan yhet ääliöt joi siideriä ja meni siitä ihan sekasin ja kaikki katto niitä sillai 'ei voi olla totta, kun lapsellisii noi on'. Tosin jotkut saattoi kattoa meiänkin porukkaa vähän samalla tavalla, me nimittäin oltiin pullonpyöritystä, mut sehän on hauskaa. Oikeesti ne oli vaan kateellisii meille kun ne ei ite viittiny, sovitaanko niin... Mutta hauska ilta oli ja kotiin pääsin joskus vähän ennen kahtatoista.
Ja tää ei kiinnosta ketään, mut varasin kirjastosta ekan Sherlock Holmes -kirjan, Punaisten kirjainten arvoituksen, jota on kaupunginkirjastossa vaan yks kappale. Oon nro 12 varausjonossa. Tässä kestää kauan... Samaa kirjaa luen tällä hetkellä englanniks.
Olen kovin hehkeänä. Luulin, että oon tossa kuvassa
yksin, mutta sitten huomasin, että Kappas. Istunkin
kaverini, josta näkyy vain hieman nuttua, sylissä.
Voi kaveriparkaa.
Vihaan bloggeria joka kääntää kuvat väärinpäin.
Joka tapauksessa, tässä on maailman hienoin lamppu, joka
näkyy myös edellisessä kuvassa.
Oisko vähän kiva jos partsilta näkyis tämmöinen maisema?
Sori heilahdus, toisaalta se näyttää ihan hienolta.
Oon kade.

Sunnuntai
Sunnuntaina vietin perusviikonloppupäivän. Katottiin Monty Pythonii ja jotain niitä livin 'arvostele mun illallinen' -juttuja, jotka on oikestaan aika hauskaa roskaa. Siis ne illallisjutut, Monty Python taas on yksi mahtavimmista tvsarjoista ikinä, kaikki ei niiden huumoria ymmärrä mutta rakastan niitä silti. Brittihuumori ♥
Tuli tässä mieleen, että jos en ois suomalainen, haluisin varmaankin olla britti. Siellä tapahtuu niin paljon kaikkee, britit on muutenkin ihania + brittienglanti ♥ Toosin skottiaksentti on kaikista ihanin, mutta nyt eksyin taas pahasti aiheesta.
Sunnuntaina lueskelin myöskin ruotsinkokeeseen. En pistänyt koko päivänä nenääni ulos ovesta. Hei, siel on kylmä ja viikonloput kuuluu viettää rennosti!
Mahtava kuva Pythoneista. Googlekamaa.
Maanantai
Viikon eka koulupäivä. Matikkaa, kemmaa, ruotsinkoe ja äikkää. Peruspäivä, ei siitä sen enempää. Kotona datasin. Ja luin. Eli hyvin peruspäivä siis.
Anteeksi oli pakko.
En oo tehny ite.
♥
Tiistai
Jakso vaihtui (reilut 60% kouluvuodesta käyty! Kuka on niin hikke että laskee tollasia päässään matkalla koulusta...minä, anteeksi). Koulussa ekan tunnin, opon, ope ei ilmestynyt paikalle joten vietettiin tunti kirjastossa, tokal tunnil oli matikkaa (boring), sitten luistelua ja vielä ranskaa ja bilsaa. Bilsassa ope taas sekoili: kaikki mentiin yhden pöydän ympärille, hän jakoi kaikille mukit (linnunvatsat) ja erilaiset 'nokat': ite sain kiinalaiset syömäpuikot, joku sai lusikan ja joku pinsetit. Sitten hän kaatoi pöydälle ensin siemeniä, sitten kuminauhoja ja lopuksi tulitikkuja ja niitä piti kerätä mahdollisimman paljon niillä 'nokilla'. Mahdotonta. Tää kuulemma simuloi rannalla asuvien erilaisten lintujen syömistä erilaisina vuosina...
Illalla oli sitten partio, huovutettiin ja juteltiin. Sain kuulla mielenkiintoisia juttuja ihmisistä, joita en tunne edes nimeltä ja jutun, jonka takia haluaisin kuristaa omin pikku kätösin kaikki meidän koulun ysin ja lukiolaiset: Pekka Haavisto tulee puhumaan niille meidän kouluun eikä me kasit päästä kuuntelemaan! Tapan jonkun, ihan tosi, tai sitten vaan lintsaan tunnilta ja menen kuuntelemaan sitä. Argh. Isolla AAlla.

Keskiviikko
Tänään olin koulussa taas (yllätys yllätys) ja kaksi ekaa tuntia oli peruttu openkokouksen takia, joten meillä oli vaan kolme tuntia: enkku, hissa ja ranska. Enkussa meillä oli sanis ja sitten puhuttiin rakkaudesta ja ruvettiin kirjoittamaan rakkaustarinaa. Very interesting... Hissassa jatkettiin esitelmiä, meidän ryhmä tekee Kuuban ohjuskriisistä (ei, en aio ruveta luennoimaan aiheesta teille) ja sen pitäisi olla valmis järjestyksessä kolmannella hissantunnilla tästä laskien. Eli viikon päästä. Ranskassa saatiin ainekokeet takaisin, 7½, ei hyvä mut ei mikään hirveen huonokaan mun tasoa vieraissa kielissä ajatellen. Pyöristetäänhän se kasiin sentään.
Koulun jälkeen lähdin Itäkeskuksen kauppakeskukseen, kun kaverini halusi etsiä jotakin. Itse ostin sitten kuvassa näkyvät asiat.
Elikkäs lyijytäytekynä (hukkaan tai rikon aina kaikki kynät), kuulakärkikynä (ettei enää tarvitsisi vaivata kaveria sen osalta, kumi (entinen alkaa olla aika kulunut ja kaksi kumia penaalissa voi olla vain hyväksi) ja kolme pokkaria (Suomalaisessa on pokkariale, kolme kympillä, nämä löytyivät): Mika Waltarin Komisario Palmun erehdys (oon lukenut vain yhden Palmun, mutta kattonut kaikki leffat, sen verran hyviä ja hauskoja on että ostin), Audrey Niffeneggerin (mikä nimi!) Aikamatkustajan vaimo (oon kuullut puhuttavan tästä, ja kun osui silmiin, päätin ostaa) sekä Terry Pratchettin Herraskaista väkeä (oon lukenut, mutta Pratchettin kirjat ovat aina yhtä hyviä ja niitä kelpaa keräillä).
Sitten kotosalla olen dataillut, kirjoittanut tätä, tehnyt sitä iänikuista hissanesitelmää, siirrellyt kuvia, käynyt koiran kanssa ulkona (näytin varmasti tosi kauniilta hölkätessäni punanaamaisena, hiukset puhaltuneina pois kasvoilta ja kiskoessani perässä kovin halutonta koiraa), syönyt, lueskellut ja sellaista peruskamaa. Pitäisi ruveta lukemaan kemmankokeeseen, josta riippuu se, saanko pidettyä kemman päättötodistuksessa ysinä.

Sanoisinkos tätä sitten vaikka loppukevennykseksi. Kiitos Sherlockin, tämä kappale on soinut aikas ahkerasti youtubesoittolistallani.
Anteeksi kaikille.
Siis tuon biisin takia, mutta oli pakko. Kuunnelkaa ihmeessä ja yrittäkää ymmärtää ja antaa anteeksi.

Tällaista tänään. Anteeksi kahdesta tällaisesta pitkästä tylsästä postauksesta, mutta ideaton vähän vähissä.
Kommentteja ja postausideoita, kiitos (:!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Runoilua ja Laurenaa

Heipähei!

Tänään saatte lukea kolme runoa ja kuulla, ketä kuuntelen nykyään youtubesta koko ajan! Odotatte varmaan todella innokkaina. Ironia on aina yhtä mukavaa (jos joku ymmärsi niin tosi mukavaa).
Nää kaikki kolme runoa oon kirjottanu sängyssä. Kaksi ekaa toissapäivänä ja vika eilen. Kaikkien ideat varastin kirjasta nimeltä Kirjoittamisen ihanuus - nuoren kirjoittajan opas. Ihana, ihana kirja jota suosittelen kaikille, joita kirjoittaminen edes etäisesti kiinnostaa.
Kahden ensimmäisen runon ensimmäiset säkeet olen varastanut eri runoilijoilta (se oli yksi tehtävä siinä kirjassa). Ensimmäisen runon ensimmäisen säkeen (Pelkäsin unia ennen) on kirjoittanut Eino Leino ja toisen runon alun, Lapsuuden viimeisenä yönä, on kirjoittanut Kirsti Kuronen. Älkää pelätkö, en kirjoittanut tosesta runosta sellaista mitä siitä tulee ekana mieleen.
 Mitäs tykkäätte? Molemmat kirjotin siis melkoisen väsyneenä, joten uniteema paistaa läpi. Tämän viimeisen keksin sillai, että olin jo sammuttanut valot ja valmiina nukahtamaan kun Inspiraatio Iski. Joten valo päälle ja kirjoittamaan vaan ♥ Tämäkin perustuu Kinkon harjoitukseen, joka kuului suunnilleen näin: 'Kirjoita runo, jonka ensimmäinen rivi alkaa Harvoin... ja viimeinen rivi alkaa Milloinkaan... Välissä voi olla yksi rivi tai noin 213.' Kuten saatatte huomata, fuskasin vähän: se on kolmanneksi viimeinen rivi joka alkaa Milloinkaan...

Sitten toiseen lupaamaani aiheeseen - Laurenaan. Hän taitaa olla kanadalainen tyttö, joka laulaa ja sanoittaa aivan yli-ihanasti. Tässä mun lempparilaulu, jonka ihana ystäväni minulle näytti (kiitos!). Ja hei - jos joku osaa kertoa, miten noita youtubekappaleita voi laittaa ilman videoo tähän blogitekstiin, olisi ihana ja kertoisi? Oon huono.


Kiitos ja hei hei ja kommentteja ja pikakommenttinappuloita?

lauantai 5. marraskuuta 2011

Les miserables ♥

Se on mun uusin innostus. Oon ihan riippuvainen siitä, kirjan luin neljässä päivässä (eli se Victor Hugon Kurjat, lyhennetty suomennus, n. 970 sivuu ♥) ja koko ajan katon youtubesta sen musikaalin 25 -vuotissynttärikonserttia, joka esitettiin viime vuonna ♥
Eihän tää sydän ♥ oo hymiö, eihän? en vois olla käyttämättä sitä, varsinkaan kun puhun joistain tällasista jutuista, joita rakastan.
Mä en tykkää siitä, että mä innostun aina kaikesta ihan liikaa. Eikä mun ystävätkään tykkää siitä... muita mun yli-innostuksen kohteita on varsinkin Taru Sormusten Herrasta, Monty Python, Uusi Sherlock -telkkarisarja, Panic! at the Disco... mun ystävät vois varmaan listata paaljon lisää mut mul ei just nyt tuu mieleen.
Että tähän väliin mä voisin laulaa "oh my friends, my friends forgive me" niinkuin tossa laulussa, joka on tossa alla, lauletaan. Toi laulu on aivan ihana. Siinä nuori miesmelkeinpäähenkilö, jonka nimi on Marius ja jonka ympärillä tarinan rakkausjuonet suureksi osaksi pyörii, laulaa ystävistään ja ystävilleen, jotka on kaikki kuollut kapinassa, jossa Marius itekin oli mukana. Ja Marius oli ainoo niistä ystävyksistä joka jäi eloon... Ihana ja tajuttoman surullinen kappale. Rakastan ♥ Ja joo, älkää välittäkö siit alusta, kappale alkaa ihan vähän sen jälkeen. Noi tyypit siellä taustalla on niitä kuolleita ystäviä. Ja mun lemppari on toi punaliivinen mies tossa Mariuksen oikeella puolella ♥



Sillon kun mä oon ihan innoissani jostakin, mä ajattelen sitä koko ajan. Ja puhun siitä koko ajan. Voitte vaan arvata miten kyllästyneitä mun ystävät on muhun...
Jotain yli-ihanaa tossa tarinassa vaan on ♥ Okei anteeks, yritän olla puhumatta siitä hirveesti. Jos tykkäätte ton tyyppisistä jutuista niin kannattaa lukee ja kattoo.
Ja Turus kannattaa käydä kattomassa jos on mahollisuutta, se oli hieno! 

maanantai 24. lokakuuta 2011

Sori vaan

kaikille pitkästä poissaolostani. Syynä on ollut risteily Tukholmassa, koulutyöt, lomailu Jyväskylässä, koulutyöt, netin epätoimiminen, koulutyöt, vanhemmat, koulutyöt, isällä olo, koulutyöt... jotain taisi unohtua... Ai niin. Koulutyöt.
Eli mulla on ollut toosi paljon koulutöitä viime aikoina (ja tuskin tulee helpottumaan). Nytkin pitää mennä jatkamaan matikan (huomenna) ja ruotsin (torstaina) kokeisiin lukemista ja tekemään suo- ja metsäraporttia. Ai jai.
Ette siis nytkään saa oikeaa postausta, anteeksi. Toivottavasti saan pian aikaiseksi hieman vapaata aikaa...

Tässä odotellessa, katsokaa, tuntekaa valtavaa myötähäpeää 70 -luvun Suomea kohtaan ja ennen kaikkea, naurakaa. En muista, kuka tämän näytti minulle, mutta...