Hyvin vaihtelevalla tahdilla kirjoittelevan viisitoistavuotiaan helsinkiläisen tytön elämää, valokuvia, kirjoituksia ja joskus jopa runoja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anteeksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anteeksi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Maaliskuu

Heipähei
ja anteeksi se, että olin jo laittanut 'kirjoittavani pian uudestaan' ja siitä on kulunut jo... kauan... yli viikko kuitenkin (laskupää jäi lomalle).
Kerron nyt mitä oon tehny viime aikoina ja pyydän kovasti anteeksi.

Hiihtolomasta iso osa ajasta meni löhöilyyn ja dvdn kattomiseen. Kotoa ei tullut pahemmin liikuttua, tosin tiistaina ja keskiviikkona (ja sen välisen yön) olin yhden uuden ihanan kaverin luona, pidettiin sherlockmaratoni, pelattiin Scotland Yardia (joka on muuten mahtava lautapeli) ja juteltiin ja sellasta, oli ihan mahtavaa. Näiden samojen ihanien ihmisten kanssa vietin kanssa koko sunnuntain, tavattiin ysin aikoihin Pasilan asemalla ja mahtavan pitkän päivän aikana ehittiin mm. ostaa kirpparilta punaisia laukkuja, käydä syömässä, käydä kahvilassa, törmätä Ateneumissa yllättyneen näköiseen bilsan- ja mantsanopeen, puhua, puhua ja puhua sherlockista (ja siinä välissä muustakin), nähdä yksi maailman ihanimmista leffoista johon palaan ihan kohta, roikkua kirjakaupassa ja pitää muuten vaan hauskaa. Raahasin kans järkkäriäni mukana mutten kuitenkaan jaksanu kuvata paljon yhtään.
Toi löytyy Kampin kauppakeskuksesta.
Anteeksi. Sherlockjuttu. Siinä lukee I O U.

En nyt jaksa tylsistyttää teitä kertomalla kovin paljon tästä kuluvasta viikosta. Oon ollu koulussa, ihan perusviikko. Tosin ainoa luokkalaiseni, joka ymmärtää & kestää minua on ollut melkein koko viikon Pariisissa joten mulla on ollut vähän vaikeaa. Ihmiset kun ei jaksa mun sherlockhöpinöitä.
Loin muuten tumblrin, eli jos joku lukijoistani siellä sattuu olemaan niin minut löytää nimellä strawberryjamfieldsforever (älkää kysykö. liittyy vähän sherlockiin) ((:

Nyt siihen asiaan josta mä oikeesti halusin puhua. Taas yksi fandom on saanut musta jäsenen.
Menin sunnuntaina kattomaan Tinker tailor soldier spy (suomeks Pappi lukkari talonpoika vakooja) -leffan ja rakastuin siihen. Kannattaa mennä kattomaan. Upea, upea elokuva.
Rakastan siinä kaikkea. Siinä on ihanan hidas tunnelma, joka kuitenkin vie täysin mukanaan. Hahmot ovat uskottavia ja näyttelijätyö on taivaallista. Musiikkikin on loistavaa. Ja kuvaus ja lavastus ja puvustus ja kaikki. Leffan ikäraja on kyllä 16, mutta olin hirvee pahis ja menin kattomaan sen. Onneksi menin.
Tässä pari kuvaa:
Elokuvan pääosassa on siis Gary Oldman. Ihana näyttelijä, joka teki upean, upean suorituksen tässä leffassa.
Tässä kuvassa näkyy Oldmanin lisäksi yksi eniten palvomistani näyttelijöistä, Benedict Cumberbatch ♥ Myös Bennyn roolityö oli uskomaton. Jos en rakastaisi häntä jo Sherlockin takia olisin nyt yksi hänen faneistaan ihan vaan tämän leffan takia. Bennyllä on maailman ihanimmat poskipäät. Ja se on muutenkin unelma.
Oisin voinu laittaa paljon muitakin kuvia mutta tässä on nyt noi. Sanon vaan että kannattaa kattoa ja että jenkit on tyhmiä kun tää ei voittanut yhtään oscaria. Ens vuonna sitten Hobitti putsaa pöydän.
Tossa sitten vielä vähän soundtrackia jos jotain kiinnostaa semmonen. Ite rakastan.

Anteeks vielä postaustauosta.
Ja muista että Tinker tailor soldier spy on ihana ja Benny on ihana ♥

maanantai 23. tammikuuta 2012

I'm soo sorry but...

Heippulei näin maanantai-iltana.

Anteeksi kovasti kun en ole taaskaan kirjoitellut ollenkaan. 
Vanha selitys: on ollut koulu- ja muita kiireitä. En ole ehtinyt olla koneella. Eikä toisaalta ole sen ihmeempää tapahtunutkaan...
Tota muun muassa on tänään tullut kuunneltua. En oo kuunnellut tolta bändiltä mitään muuta kuin tän yhden biisin, mutta tykkään tästä + musavideo on vaan niin hieno.

Mitäs olen tehnyt viime aikoina? Hyvä kysymys... Mietitääs.
Tänään oli lähes perus koulupäivä, kiljuin Sherlockin (♥♥) takia ystäväni kanssa miltei koko päivän, käytiin luokan kanssa Dokkinossa, se oli aikas tylsää... viis lyhyttä dokumenttia ihan asiasta mut kuitenkin, oli se kuiteskin kivempaa kuin normikoulupäivä, varsinkin kun oltiin sitten kaupungilla sne jälkeen (: Samaisen ystäväni kanssa jäätiin hetkeksi kiertelemään, käytiin Akateemisessa ja Seppälässä, ite en ostanu muuta kuin yhden kirjan, josta en voi kertoa ennen keskiviikkoa ;D

Tätäkin on tullut kuunneltua tänään. Sekä Aha:n että Simon & Garfunkelin löysin isän ansiosta...

Viikonloppuna olin ensin perjantaista lauantaihin toisen ystäväni luona yökylässä. Pelattiin Wiillä Super Mario Brossia, oli ihan hirveen hauskaa ♥ Sen kunniaksi:
Ite pelasin sinisellä Toadilla (:

Lauantaina menin sitten isovanhempieni luo yöksi, sinne tuli myös pikkusiskoni ja serkkuni. Pelailtiin, puhuttiin politiikkaa (tai no mä aivopesin nuorempia sukulaisiani ♥) ja oli hauskaa.

Viime tiistain jälkeen ei sitte kai ole tapahtunut mitään erityistä muuten...

Ootteko te seurannut yhtään pressanvaaleja? Ite oon kiinnostunut, harmittaa, että oon vasta neljätoista enkä voi äänestää. Ite oon vahvasti Haaviston kannalla, ois mahtavaa jos suomeen tulis ystävällinen, avoin homopresidentti! Se antais Suomesta mahtavan kuvan...

Onko postaustoivomuksia jollain (:? Jos tulee mieleen, laittakaa viestiä. Yritän päivätellä useammin, mutta kun ei ehdi niin ei voi mitään.

Tällä kertaa saitte vähän musiikkiakin ;)) Kommentteja, kiitos ♥

tiistai 17. tammikuuta 2012

Joulunäytelmä on ohi ♥

Heips.
Anteeks etten oo kirjottanu taaskaan aikoihin. Tiistaina ja keskiviikkona ei ollu mitään mistä kirjottaa, torstaina, perjantaina ja lauantaina ei vaan yksinkertaisesti oo ollu aikaa, sunnuntaina sain tän alkuun ja tänään oli edes sen verran aikaa että saatoin kirjottaa loppuun.
Viime viikolla oon ollut täysin kiinni koulussa ja sen joulunäytelmässä. Torstaina ja perjantaina oon ollu sen takia kaheksasta kaheksaan/yheksään ja lauantaina yhestätoista viiteen. Sen jälkeen oon ollu aivan liian väsyny ollakseni koneella.
Muttamutta nyt saatte _vähän_ kuvia sielta (:

 Tuonnäköisenä talonpoikana sain kuulla näyttäväni ainakin Einstainilta, Jack Sparrow'lta, Sirius Mustalta ja joltain kolmesta muskettisoturista... Ja tosiaan, yks tosi kohtelias nelospoika sanoi, että näytän vatsan kohdalta Isä Mitrolta mutten ottanut sitä vakavasti.
Ja siinä mun toinen hahmo, hovihaaremilainen, kröhöm, -neito Rebecca. Rebeccapose. Sillonkin mun hiukset kyl laitettiin viel enemmän kiinni...

Eilen kävin toista kertaa kattomassa Sherlock Holmes - the game of shadows:n. Jotenkin vaan tykkään siitä, niinku kaikista Sherlock Holmes -versioista (jos jollekin se on vielä jäänyt epäselväksi). Täyttä toimintaa, kyllä, ja voin allekirjoittaa jonkun kriitikon sanoman 'kuin James Bond 1800-luvulla', mutta lisään siihen vielä paaljon kiinnostavammat hahmot ja miljööt ja sillee... ♥ joka tapauksessa.

Jos jotain kiinnostaa, oon kirjottanu viime aikoina paljonkin, mutten sellaista mitä laittaisin tänne. Suunnittelen nimittäin novellikokoelmaa josta mulla on kunnianhimoisia suunnitelmia. Joo oon nolo mut ei se mitään.
Ja kirjavuoteen ei oo tullu vähään aikaan mitään, koska luen Sinuhe egyptiläistä ja se on piitkä. Kohta kyllä luen sen. Sovitaanko.

Tänään oli partio ja oli hauskaa. Sekoiltiin, maalattiin kaappien ovia ja 'suoritettiin varusteenhuoltoaktiviteettia' vai miten se meni: hinkattiin nokisia astioita. Partio on vaan niin ihanaa ♥ Oikeesti. Jotkut kyl ihmettelee mitä kivaa partiossa muka on mutta se vaan on elämäntapa... ♥

Mut nyt sanon moimoi ja jatkan novellia. Yritän päivitellä taas ahkerasti ;)
Kommentteja?

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lomanalkukuulumisia

Heipähei ja anteeksi kun viime postauksesta on kulunut jo viikko...
On mulla siihen jonkunlainen selityskin: kiireitä on ollut ensin jouluvalmisteluissa ja sitten joulunpyhien vietossa ja isällekin on tullut siirryttyä ja täällä olen toosi vähän koneella. Ainakin verrattuna siihen, kuinka paljon ajastani käytän koneella oloon silloin, kun oon äidillä ;)
Tosiiaan, jos joku ihmetteli, että mitä? laittoiko Elanor hymiön? vastaus siihen on painava kyllä: nyt on käynyt vähän niin, että kun kirjoituksestani muutenkin tulee (ainakin omasta mielestäni) tosi kirjallisen ja vakavan kuulosta, niin pitää yrittää keventää sitä vähän hymiöiden avulla. Hymiölakossa olin kuitenkin ihan kiitettävän ajan...

Nyt kuitenkin aattelin kiduttaa teitä vähäsen kertomalla ensin todistuksestani ja sitten joulunäytelmän ensi-illasta, joka oli viime torstaina koulun joulujuhlassa. Sitten siirryn vähän ajankohtaisempiin aiheisiin ((;

Todistus oli ihan hyvä, huonompi kuin viime keväänä. Keskiarvon laskemisessa tuli vähän ongelmia: ekaa kertaa yrittäessäni sain tulokseksi n. 7,7 eikä se vois olla mahollista kun huonoin numero oli kasi... Toka tulos vaikutti sentään jo oikeammalta: 9,0714286, joka pyöristyy 9,1:een, eikös vaan? Toosin otin laskuihin mukaan käytöksen, joka on kymppi, hehee. Lukuaineiden keskiarvo yllätti: se oli 8,9 JOS en onnistunu mokaamaan laskuja jotenkin täydellisesti... Että meni hyvin joo, heh.
Haluisin kertoa joulunäytelmästä lisää, mutta jotenkin musta tuntuu että te kyllästyisitte lukemaan sitä, mutta ihan sama, kerron kuitenkin jotain.
Mun hovineitirooliasuun kuului torstaina tekoripset, jotka oli toosi pitkät ja omituiset, silmät vähän vuosi kun en oo oikeen tottunu pitämään niitä... Siihen kuulu kans pitkä, vielotinharmaa mekko, jossa oli vähän röyhelöiset hihat joita puvustuksen mukaan kuului pitää olkapäällä mutta joita minä ja neljä muuta tyttöä, joilla oli samanlaiset mut eriväriset mekot, haluttiin pitää sillai alhaalla (päätettiin kapinoida ja laitettiin ne alas; näytelmän jälkeen sitten puvustuksesta vastaava ope tuli valittamaan mulle tähän tapaan: "Ens näytöksessä sitten ette todellakaan voi pitää noita noin, muuten te näytätte joltain ihan muulta kuin hovineidoilta". Tanssijoilla sitäpaitsi oli paaljon avonaisemmat kaulukset yhdistettyinä mielenkiintoisiin tansseihin: kaikki kasit kutsukin tanssijoita hovihuoriksi ja meitä hovineitoja hovihaaremiksi ♥) ja sitten vielä harmahtava pitsiesiliina. Meikit oli melko näyttävät, niinku teatterimeikkien pitääkin olla ja hiukset tuntu tosi oudoilta: ystäväni letittivät näihin lyhyisiin, sekaisiin hiuksiin kaksi ranskalaista lettiä ja suihkuttivat tajuttoman määrän lakkaa... Siitä on varmaan vuosia kun mun hiukset on viimeksi ollu kiinni.
Niin siis lupasinko kertoa lyhyesti? No, asukuvaus on ohi ja siirryn muihin joulunäytelmäaiheisiin. Aloitetaas poikien tanssista. Joulunäytelmään kuuluu siis aina muutama tanssi, ja yhdessä niistä pojat tanssii. Se on aina sanoisinko mielenkiintoista nähtävää... Ne liikkeet on aika jänniä ja musakin oli tänä vuonna "I'm sexy and I know it". Toosin meiän koulun psykopaattiope pilas kaiken: se käski, että näytelmässä pitää soittaa semmonen versio, jossa ei kuulu kertosäkeen laulua. Pitkään se ei meitä näyttelijöitä haitannut: päätettiin huutaa verhoissa täysillä sitten se I'm sexy and I know it. Saatiin osa katsojistakin mukaan ja se ope meni tekniikalle huutamaan siitä; se kun luuli että tekniikka olikin laittanut alkuperäisen version. Saatiin hyvät naurut.
Sitten: joulunäytelmän es-episodi. Ekassa kohtauksessa yhen hovineidoista kuului tuoda pääpahikselle, prinssi Juhanalle, viinilasillinen (tyhjä sellainen), mutta viime tipassa päätettiin verhoissa vaihtaa se es -tölkkiin. Koko katsomo nauro ihan täysillä, kovimmin kuitenkin lukiolaisohjaajat, jotka tuijotti sitä tölkkiä täysin epäuskoisena... Oli toosi vaikeeta yrittää pitää pokkaa ;D
Laittaisin kuvia näytelmästä jos Henna -ystäväni viitsisi lähettää niitä mutta tunnen sen kyllä, joten voin sanoa saavani ne kuvat osapuilleen silloin, kun täytän viisikymmentä vuotta. 
Ei mulle nyt muuta hauskaa tule mieleen joulunäytelmästä, joten voidaan siirtyä tuoreempiin tapahtumiin. Aloitan (tai siis jatkan) eilisestä.


Kävin eilen kattomassa tuon Tintin seikkailut -leffan isäni, pikkusiskoni ja ystäväni kanssa, kun isällä oli neljä leffalippua käytettävänä, jotka piti käyttää eiliseen mennessä... Tarinaa oli kyllä muutettu toosi paljon, eikä toiminta ollu niin fiksua kuin sarjiksissa, vaan enemmän koheltamista, mutta leffa oli silti hauska ja hino, 3D toimi tosi hyvin.

Viime päivinä on tullu luettua, piirrettyä (en oo oikeesti piirtäny aikoihin... ehkä viimeksi toissa vuonna?), pelattua wiitä ja lojuttua muutenkin, rakastan lomia ♥ Taidan nyt lopettaa kirjottamisen tähän, tästä tuli muutenkin aaivan liian pitkä teksti. Taisin kyllä nähä unta, että päivittelin tänne tosi paljon noin yhden lauseen päivityksiä, joten ehkä tää on kuitenkin parempi? Kuviakaan ei nyt tule, kamera on äidillä. Sain siihen kyllä akun joululahjaksi, joten toivottavasti vika oli akussa eikä kamerassa, hehe...
Että moikka vaan ja yritän kirjotella mahollisimman pian uudelleen. Joululahjapäivitys tulee jossain vaiheessa. Ja se haaste...

torstai 17. marraskuuta 2011

Tekemässä ei-mitään

Terve vaan!

En taas oo hetkeen kirjoitellut, pari viime päivää on mennyt huomiseen hissankokeeseen lukiessa ja muutenkin koulutöitä tehdessä. Päässä pyörii koko ajan vaan ne kaikki nimet ja vuosiluvut Suomen itsenäistymisestä sisällissotaan ja Euroopan diktaatoreista toiseen maailmansotaan... Toivottavasti koe menee hyvin, tykkään hissasta ja haluan sen kympin (yks niistä harvoista aineista joissa en oo tyytyväinen muuhun kuin täydellisyyteen, tällaisia ovat kans ussa ja äikkä... huono tapa mistä pitäis päästä eroon). Aioin tänäänkin lukea koko päivän täydellä vauhdilla, mutta just nyt en vaan jaksa. Luen sitten vielä illemmalla ainakin koealueen läpi, saa nähdä jaksanko tehdä enää sen enempää.
Taasen anteeksipyyntöjä, kukaan ei jaksa niitä mutta ei voi mitään: anteeksi siis, etten oo laittanut mitään tarinaa enkä valokuvia pitkään aikaan. Viime postauksessa oli pari runoa mutta siinä sitten taisikin olla kaikki... Kirjotin kyllä eilen kirjoituksessa sen tarinan kuvasta, josta puhuin, mutta se on koulussa ja sitäpaitsi en oo varma, laitanko sen tänne, sen verran omituinen siitä tuli. Lyhyt ja huono. Kirjotustunneilla on liian hauskat ja mielenkiintoset keskustelut, ettei meinaa ehtiä kirjottaa ollenkaan. Hups. Noo, jos yksikin ihminen sanoo haluavansa lukea sen niin se ilmestyy tänne kun saan aikaseks lähettää sen sähköpostiini, jookos?
Jaa jaa, kamera on yhä vain täysin toivottomassa tilassa. Oivoi, haluan järkkärin, ihan tosi!

Heh, tänään onnistuin ajamaan koulusta tullessa pysäkin ohi. Olin keskittynyt lukemaan Juoruja, ihana kirja nyt kun oon päässyt sen kanssa vauhtiin! Sen on kirjoittanut Anna Godbersen ja se on jatkoa Huumaa -nimiselle kirjalle, joka aloitti neliosaisen kirjasarjan, joka on ihanaa romanttista hömppää ja sijoittuu vuosisadan vaihteen Manhattanille. Ihanaihanaihana, en älyä miksi en kyennyt ensin lukemaan tota oikein kunnolla. Nyt, kun se on kunnolla vauhdissa, pitää keskittyä sitten siihen hissaan ja lauantai ja sunnuntai pitää tehdä ussaa, ussaa ja ussaa.
Jos ootte yhtään romanttisia, lukekaa!

Mitäs sitten vielä? Tosiaan, joulu lähestyy ja Elanorin pitäisi ruveta miettimään joululahjoja... Vaan yhelle ystävälle oon keksiny, en kerro, mitä se on koska hän saattaa lukea tätä (vaikka se olisi toosi epätodennäköstä, silti oon kyl antanu sille tän osotteen) ja sitten pikkusisko saa rohkelikkokaulaliinan, jota oon neulonu ikuisuuden. Siis jos se ehtii valmistua. Tommoset värit (kuvassa) siihen löysin sillon joskus viime vuonna? toissa vuonna? sata vuotta sitten? kun rupesin sitä neulomaan. Se on puolessa välissä, vähän päälle... Taitaa olla aika ryhtyä tehoneulomaan! Muuten, kuva vääristää vähän varejä, ei pahasti, mutta kuitenkin. Aattelin  kans tehä sille jotain Sherlock Holmesiin liittyvää, yheksän vuotta vanha tyttö on ihan hulluna Holmeseihin... Sen ikäsenä mä taisin lukee Viisikkoja tai Redwalleja... Ei se kyllä oo vielä lukenu niitä, mutta se rakastaa niitä vanhahkoja telkkarisarjoja, joissa Holmesia näyttelee Jeremy Brett... Kuva tossa ylhäällä. Ja mäkään en pidä tosta, miten toi teksti menee mutta oon huono enkä osaa korjata sitä.
Samainen pikkusisko muuten muistutti mua yhestä oikeesti hyvästä runosta, jonka kirjotin viime talvena. Harmi kyllä se taitaa olla kadonnu, enkä muista siitä mitään muuta kuin tän yhden säkeen:
Kuikan huuto kaukaisuudessa
Siitä on sitten tosi hyvä lähtee miettimään. Jostain  yksinäisestä merimiehestä siinä taidettiin kuitenkin puhua ja mä muistan, että tykkäsin siitä runosta kovasti, samoin kaikki, jotka sen silloin kuulí. Oi voi, pitää yrittää etsiä se.
Tämmöstä tänään. Surkea taitto, huono teksti ja nyt pitää jatkaa sitä hissanlukemista. Tais olla vielä läksyjäkin...
Näin pirteisiin tunnelmiin, hiepähei ja yritän taas kirjoitella!

Ainiin ja kommentteja ja pikanappeja, kiitus!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Sori vaan

kaikille pitkästä poissaolostani. Syynä on ollut risteily Tukholmassa, koulutyöt, lomailu Jyväskylässä, koulutyöt, netin epätoimiminen, koulutyöt, vanhemmat, koulutyöt, isällä olo, koulutyöt... jotain taisi unohtua... Ai niin. Koulutyöt.
Eli mulla on ollut toosi paljon koulutöitä viime aikoina (ja tuskin tulee helpottumaan). Nytkin pitää mennä jatkamaan matikan (huomenna) ja ruotsin (torstaina) kokeisiin lukemista ja tekemään suo- ja metsäraporttia. Ai jai.
Ette siis nytkään saa oikeaa postausta, anteeksi. Toivottavasti saan pian aikaiseksi hieman vapaata aikaa...

Tässä odotellessa, katsokaa, tuntekaa valtavaa myötähäpeää 70 -luvun Suomea kohtaan ja ennen kaikkea, naurakaa. En muista, kuka tämän näytti minulle, mutta...